Kiira on viettänyt kesäänsä melko rennolla koiranelämäntyylillä. Mökkeily Torniossa on kuulunut ajanviettoon olennaisesti: siellä neiti on kulkenut useamman reissun.

 Välillä koko ihmislauma on ollut mukana, mutta välillä hirmuhallitsijaemäntä on jäänyt kotiin, jolloin koiralla on ollut hauskaa jujuttaessaan lepsua ihmisväkeä. Kiirallahan on sääntönä että ulko-ovista ei mennä ulos ilman lupaa, vaikka ovi olisi auki ja ihmiset menisivät ulos. Nooh, mitäs sitä odottelemaan lupaa kynnyksellä kun voi livahtaa pihalle ja leikkiä että jarrut on rikki niin että on pakko painella kuin hävittäjäkone ympäri isoa pihaa :D Ja kukkapenkin laitossa on koira tuntenut itsensä tärkeäksi apulaiseksi kaivaessaan istutuskuoppia (ainakin on tarpeeksi isoja kun on sekä syvyyttä että leveyttä reilut puoli metriä). Frisbeen heittelyn koiralle lepsu väki on joutunut vähentämään minimiin kun hirmuhallitsijaemäntä kuuli koiran istuvan mökissä vinkuen katse tiiviisti hattuhyllyä kohti (jossa tuota IHANAA frisbeetä säilytetään). Ja ainiin, kerran ihmiset tekivät havainnon tarkistuskierrokselta tulevasta koiraeläimestä nuolemassa kermavaahtoa suupielistään, kun hetki sitten oli viety kompostipaikkaan täytekakun rippeitä. Hauska yhteensattuma... Viime reissulla tapahtui myös ensimmäistä kertaa tontin rajojen ylitys luvatta, jonka jälkeen lepsu väki heräsi taas hetkeksi tiukentamaan otteitaan. Äiti kertoi joutuvansa matkimaan minun ääntä saadakseen koiran tottelemaan :D

  On siinä siis koiralla tekemistä, että keksii tarpeeksi virikkeitä ihmisilleen. Onneksi aikaa jää myös kuntoiluun, tässä Kiira the Topakka-Typykän mökkivinkit rantakunnon ylläpitämiseksi/kohottamiseksi:
- pikaspurtteja voi ottaa joko nurmi- tai metsämaastossa, joko pitkää suoraa tai mutkittelevaa reittiä
- kokeilun arvoisena juoksuratana toimii myös rantavesi, jonka mutapohjasta saa myös tarttumaan elegantin tuoksun
- ihmisten kulkiessa rantaan päin kannattaa olla tarkkana: veteen saatetaan heittää jotain joka pitää ehdottomasti hakea ja uiminenhan se vasta on hyvää kuntoilua! On myös oltava valmis sukeltamaan tarpeen vaatiessa.
- ihmisiä kannattaa muutenkin tarkkailla, sillä joskus se frisbee saattaa lentää ja silloin on turha vauhtia säästellä. Jos lelun saa ilmasta napattua, saa lisäpisteitä.
- lelun kiinniottotaktiikoita voi harjoitella nappailemalla sääskiä
- jos et ihmisten toimesta pääse tarpeeksi usein kuntoilemaan, kosta esim. levittämällä roskiksen sisältö yöllä pitkin lattiaa (huom. ei kannata kokeilla hirmuhallitsijaemännän läsnäollessa)
- hyvää sporttikesää kaikille!

  Huomenna tämä hirmuhallitsijaemäntä käykin sitten katsomassa perrokehän Oulu KV:ssa ja pakkaa oman sporttiperronsa autoon suunnistaen kohti Kemijärven mökkiä :)